Mette

Nimeni on siis Mette Vainio ja elelen Kiskossa mieheni, tyttäreni ja kolmen koiran kanssa. Lohjalta olen alunperin kotoisin. Kiskoon muutimme äitini kanssa jo kun olin vielä peruskoulussa. Tässä välissä kerkesin käymään jo Kiukaisissakin hevospainotteisessa lukiossa, mutta muutin sieltä takasin Kiskoon ja täällä ollaan edelleen. :)

Koirista olen tykännyt aina ja ala-aste ikäisenä sainkin ensimmäisen koirani Miisan. Se oli katalonianpaimenkoira narttu. Sen kanssa jo kokeilin ensimmäisiä kertoja agilitya sillä sen kasvattaja oli kova harrastamaan sitä. Miisasta ei koskaan sen kummempaa agilitykoiraa tullut, kuhan harrasteltiin. Äitini ei antanut Miisaa mukaani kun muutin Kiukaisiin ja meni tovi ilman koiraa, mutta törmäsin erääseen labradori-spanieli sekoitukseen mikä oli ihanan touhukas ja energinen (vähän liiankin). Se oli joutumassa piikille touhukkuutensa takia ja mä en voinut sitä sallia! Se oli ihana! Joten se sitten muuttikin mun luo. Nimi oli Wilma. Wilma oli ihan metsästyslinjaisen labbiksen näkönen ja moni sitä siksi luulikin!

Se oli hieno agilitykoira jonka kanssa myös kisasin. Wilma ikävä kyllä kärsi pahoista allergioista ja jouduimme lopettamaan sen jo 7-vuotiaana. Wilman kanssa harrastimme myös hakua ja se olikin tottista ja kiinteää rullaa vailla valmis kisakoira (pikkujuttuja :D ).

Jo Wilman aikana meille saapui myös australianpaimenkoira uros Veeti. Veetistä piti tulla mun agilitytykki. Olihan sen emä kisannut Suomen maajoukkueessa joku vuosi (en nyt muista vuosilukua). Mutta herrapa päätti toisin! Veeti oli pentuna tosi vaikea motivoitava ja vaikka kuinka yritin en vaan saanut sitä kiinnostumaan (toki en myöskään osannut motivoida koiraa välttämättä oikein kun tähän asti kaikki koirat olivat tehneet ilman sen kummempaa motivointia). Veetin kroppa ei myöskään ole oikein agilitymatskua. Herra kun on aika tönkkö ja jatkuvasti jumissa. Niinpä herra hoitaa edelleen sohvaperunan virkaa kotosalla, tosin vanhoilla päivillä Veetistä on tullut selkeesti yhteistyöhaluisempi :D . Nuorisolle Veeti on "Grampy Old Man" ja Veeti pitääkin huolen ettei nuoret hypi silmille... Vähän turhankin hyvin...

 

Veetin kaveriksi, Wilman lähdettyä, saapui australianpaimenkoira Fii. Täysin erilainen kuin Veeti. Täynnä puhtia ja aina valmis hommiin. Fii oli todella tulinen, mikä aiheuttikin ongelmia Veetin kanssa myöhemmin. Fiin piti tulla meille vain hoitoon koska oli vaihtamassa kotia, mutta niin kuin yleensä käy, se jäi meille. Fiistä yritettiin saada agilitykoiraa, ja se luonteensa puolesta olisi siihen valtavan hyvin sopinutkin, mutta Fii ei osanut hypätä. Se ei hahmottanut takajalkojaan ollenkaan. Fii tutkittiin, mutta mitään vikaa ei löytynyt. Ei silmistä, ei luustosta eikä oikein mistään muualtakaan. Kävin sen kanssa hyppyseminaareissa, yritin opettaa sille kaikkia temppuja missä takapäätä jumpataan, mutta en esim. koskaa saanut sitä oppimaan miten peruutetaan rappuselle niin ettei siihen rappuun ensin törmätä. Se ei vaan yksinkertaisesti osannut nostaa takajalkojaan niin että olisi voinut astua sille rapulle kauniisti vaan se aina "hilasi" ne takajalat sinne. Voi olla että joku sen olisikin saanut oppimaan, mutta minä en vaan yksinkertaisesti saanut. Niin kuin jo kirjoitin, Fiin ja Veetin välille syntyi aika kovaa jännitettä kun olivat jo useamman vuoden asuneet yhdessä. Fii ei alistunut Veetille ja Veeti ei ainakaan alistunut Fiille. Tämähän johti tietenkin siihen, että kahinoilta ei voitu välttyä. Jossain vaiheessa ei enää ollut vaihtoehtoja muuta kuin laittaa jompi kumpi pois. Niinpä Fiille etsittiin uusi koti. Se oli kuitenkin tullut meille kodinvaihtajana eikä pentuna, niin kuin Veeti. Lopulta Fii sai ihanan kodin Vantaalta erään pariskunnan luota ja ainoana koirana! Voi että! Fii sopii heille kuin nenä päähän!


Fiin jälkeen meille saapui bordercollie narttu Ruu. Tosin mulla oli tässä välissä agilitylainakoirana australiapaimenkoira Enska. Enskan kanssa kisattiin kolmosissa asti. Mutta ei Enskasta sen enempää. :)
Oli jo ennestään selvää, että Veeti ei kavereita kaivannut, mutta minä kaipasin harrastuskoiraa. Olin aikasemmin vannonut että meille ei bortsua tule, mutta nyt en niitä muuhun muuttaisi! :D Ruun piti jälleen olla mun agilitytykki ja niin se onkin! Sen lisäksi Ruu tutustutti mut paimennukseen. Olin käynyt Veetin ja Fiin kanssa muutaman kerran, mutta Ruun kanssa se oli ihan eriasia. Tällä hetkellä siis kisaamme sekä paimennuksessa, että agilityssa.


Rii saapui meille vähän yllättäen. Tyttäreni oli syntynyt tammikuussa ja tiesin kivasta pentueesta, mutta en uskaltanut edes haaveilla pennusta siinä vaiheessa. Jotenkin se vaan kuitenkin sitten meni niin, että Rii saapui meille huhtikuussa ja kasvaa nyt täällä meillä. Riin on tarkoitus keskittyä ehkä vähän enempi paimennukseen, mutta tarkoitus olisi myös agilitya sen kanssa harrastaa. Harmillisesti kuitenkin Riillä todettiin joku aika sitten OC-häiriöitä molemmissa olissa ja nyt katselemme ja ihmettelemme, että kuinka asiat lutviutuu ja kun alkaa olemaan selvää mitä olkien kanssa tehdään niin se varmasti aika pitkälti määrittelee myös tulevaisuuden.


Blogissa aion kertoilen jonkun verran touhuistamme, mutta en ajatellut kirjoitella mitenkään seikkaperäisesti kaikesta mitä teemme.

Hyviä lukuhetkiä ja moikataan kun nähdään! :)

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti